Mikä motiivi sinua ohjaa?

Tapasin viikonloppuiltana ystäväni ja päädyimme miettimään elämän yhtä suurinta kysymystä: miten elämänsä kannattaa käyttää. Olemme siinä mielessä etuoikeutetussa asemassa, että voimme ylipäätään käyttää aikaamme tuon kysymyksen miettimiseen.

Tietysti puhuimme ensin työstä ja mikä siinä hiertää. Sitten puhuimme rahasta: sitä pitäisi saada lisää. Siirryimme pikkuhiljaa myös suurempien kysymysten äärelle ja mietimme, onko elämässä tullut tehtyä oikeita valintoja ammatillisesti. Molemmilla meillä oli kokemus, että vielä ollessamme aikuisuuden kynnyksellä ja suuntaamassa kohti yliopisto-opintoja, molempien vanhemmat olivat painottaneet, että tuleva suuntaus kannattaa valita myös sen mukaan, löytyykö alalta töitä ja saako siitä kohtuullista palkkaa. Kumpikaan meistä ei tehnyt alavalintaa näiden kriteerien mukaan, vaan molemmat suuntasivat sinne mikä tuntui ensisijaisesti kiinnostavalta. Ystäväni opiskeli elokuva- ja mediatutkimusta, itse opiskelin sosiaalipsykologiaa. Olimme molemmat ns. fiiliksissä enimmäkseen koko opintojen ajan siitä sisällöstä, johon saimme käyttää parhaat energiamme.

Onko elämää siis kannattanut elää näin? Kyllä ja ei. Kyllä siinä mielessä, että voimme aidosti sanoa pyrkineemme kohti niitä asioita ja unelmia, joilla oli meille merkityksiä. Ei siinä mielessä, että olisimme molemmat voineet kuunnella myös vanhempiemme painavia sanoja siitä, että kannattaa ottaa huomioon myös muita asioita kuin vain se ”mikä kiinnostaa eniten”. Itse ajattelen, että olisin voinut opiskella vielä vaikka lisää kauppa- ja hallintotieteitä sekä muita ”kovia” tieteitä, koska niitä tietenkin tarvitaan. Nyt olen oppinut näitä työelämässä käytännön kautta. Ystäväni sanoi, että oli saanut kannustuksia opiskella lääkäriksi, juristiksi tai ekonomiksi, mutta päätti tehdä ”isän murhan” näiden valintojen osalta.

Meillä molemmilla on edelleen itsellemme merkityksellisiä ammatillisia unelmia. Ystäväni on väitöskirjaa ja dokumenttielokuvaa tekevä yliopistonlehtori, itse toimin kehittämispäällikkönä järjestössä ja kehitän siinä sivussa henkilöstön hyvinvoinnin kehittämiseen erikoistunutta valmennusyritystä. Olemme molemmat huomanneet, että liian usein omien urahaaveiden motiivit kumpuavat itsekkäästä pyrkimyksestä ajatella, että ”sitten kun” olen saavuttanut tietyn seuraavan etapin, olen tyytyväinen. Mutta näinhän se ei mene, kuten monet samojen asioiden kanssa kamppailevat ovat saattaneet ymmärtää. Kyse on loputtomasta kehästä, joka ei koskaan pysähdy - ellei sitä tajua katsoa toisesta näkökulmasta.

Entä jos ajattelisimme, että meillä on jotain itseämme suurempia tärkeitä asioita, eli arvoja, joita haluamme maailmaan tuoda. Silloin näkökulmamme ei kapene detaljitason vääriksi ammatinvalinnoiksi, vaan horisontissa siintävät suuremmat päämäärät – kuten teot yhteiskunnan rakentamisesta kestävämmäksi ja yhdenvertaisemmaksi. Silloin keinoja (lue: ammatteja) on useita, eikä yksikään niistä ole väärä. Ehkä juuri tietoisuus siitä, että toimii maailmassa itseään suurempien asioiden puolesta, tuo rauhan.

Mutta tokihan sitä rahaa voisi enemmän olla.

Malja kaikille oman tiensä kulkijoille!